Etusivu Esittely  Värimaailma  Luonto  Yhteystiedot ja varaukset
                Julkisivu Alakerta Yläkerta Varusteet ja rakenteet Pohjapiirros Sijainti
KeloWaskooli – 2000-luvulla valmistunut keloasunto paritalossa Saariselän ydinkeskustan tuntumassa rauhallisella kelohuvila-alueella

KeloWaskooli on edustushuvila yrityksille, kuin myös ihanteellinen loma-asunto vapaa-ajan matkailijoille - kaikille korkeatasoista majoitusta tarvitseville. Majoitus KeloWaskoolissa voi olla myös palkinto, lahja tai tunnelmallinen paikka merkkipäivien viettoon. Se on myös oivallinen luovaan työskentelyyn sopiva kokousmatkakohde. Yhdessäolo kaukana arjesta elävöittää ikimuistoisesti työyhteisöä. Kelomökki kokonaisuudessaan on Lapin matkaajan unelma.

Asunnon sisustuksessa hehkuvat Lapin luonnon eri vuodenaikojen vaihtuvat värit. Majoitustilat ovat nykyaikaiset, toimivat, ja tasokkaat, yhdestä kahdeksaan henkilölle. Asunto on kaksikerroksinen, pinta-alaltaan 110 m². Ikkunoista avautuu kaunis luontomaisema. Piha-alueelta on yhteys valaistuun latuverkostoon sekä retkeilyreitteihin.

Kohdetta vuokrataan ympäri vuoden, joko muutamaksi vuorokaudeksi tai vaikkapa kuukaudeksi. Majoitukseen sisältyvät liinavaatteet, kylpytakit, peruspesuaineet, takkapuut sekä loppusiivous. Myös kokousvälineet ovat tilattavissa. Majoitukseen voidaan liittää lisäksi ateria- ja ohjelmapalveluja.

Lappi – valkeat hanget, ruska-ajan loisto, kesäkauden yötön yö

Eräs kokemisen arvoinen ajankohta on myös kaamos, sen sinerrys ja pastellinsävyiset värit taivaalla. Kiehtovat revontulet ilmestyvät ajoittain öiselle taivaalle syys- ja talvikausina. Saariselkä tarjoaa tunnetusti monipuoliset hiihto- ja patikointimahdollisuudet Tunturi-Lapin maisemissa. Joskus on vain hyvä levätä rauhallisessa ympäristössä ja nauttia siitä.